Bandyliiga
 
Kotiottelut päättyneet tältä kaudelta.
 
 
 
 
Etusivulle
Seurahistoria
Uutisarkisto
Lajisivut
Yhteystiedot
   
   
5.9. OLS A-juniorit SM-sarjaan! PDF Tulosta Sähköposti
OLS:n A-juniorit nousivat jalkapallon SM-sarjaan
 
OLS nousi A-junioreiden SM-sarjaan kevätkaudeksi 2011. Nousu varmistui tänään pelatussa Ykkösen viimeisessä ottelussa, jossa KPV A voitti 1-0 lukemin Rovaniemi Akatemian. OLS:n kuusi pistettä riitti lopulta tasaisessa sarjassa nousuun, KPV:llä on pisteitä viisi ja Rovaniemi jäi neljään pisteeseen.
 
Joukkuetta valmensi Matti Sorvoja apunaan Vesa Fröjd.
 
20.8. OLS Golf III PDF Tulosta Sähköposti
Oulun Luistinseura ry järjesti perjantaina 13.8.2010 historiansa kolmannen golf-kilpailun. Kilpailu järjestettiin kutsukilpailuna, ja mukaan oli saatu mukavasti edustajia OLS:n kaikista neljästä lajista ja pelaajamäärä on nyt kasvanut ensin 16:sta 24:ään ja nyt 31:een.

Kierros hienoissa puitteissa

Kilpailu käytiin jälleen Virpiniemen hyväkuntoisella kentällä hienoissa olosuhteissa. Sää on perinteisesti suosinut OLS-golfaajia, niin tänäkin vuonna, sillä elohopea kipusi yli 25 asteen.

Osallistujat oli jaettu kahdeksaan nelimiehisjoukkueeseen. Kilpailumuotoina olivat perinteisesti henkilökohtainen pistebogey, maksimi tasoituksen ollessa 24 sekä joukkuekohtainen pistebogey, jossa loppupisteisiin huomioitiin jokaiselta reiältä ryhmän kahden parhaan tulos.

Mällinen vei voiton

Vasta reilun kuukauden golfia pelannut Jarmo Mällinen oli lopulta tiukan kisan paras kasattuaan 40 bogeypistettä. ”Jamo” voitti myös Virpiniemessä pari viikkoa sitten pidetyn Bandygolfin B-sarjan. Tasokkaan kilpailun toisen sijan otti Samuli Niskanen 39 pisteellä ja Sampo Sakon 38 pistettä riittivät kolmanteen tilaan. Muutenkin kisa oli selkeästi tasokkain ja tasaisin, sillä kahdeksan pelaajaa sai 36 pistettä tai yli.

Oheiskilpailuna pelatussa ”pisin avauslyönti” -kisassa oli paras Vesa Leino, joka kirjautti nimensä jo toisen kerran tämän kilpailun voittajaksi. Karo Kuussaari pokkasi ”lähimmäs lippua” -lyöntikilpailun, kun 18. reiän avauksessa pallo jäi lopulta puolentoista metrin päähän lipusta. Kun urheiluihmiset kokoontuvat, niin pelaamisen lisäksi usein tapahtumaan sisältyy sivutuotteena vedonlyöntiä. Kuussaarta lämmittänee hieman tuo lähimmäs lippua -palkinto, sillä vedonlyönnissä Pentti Kurvisen kanssa kävi varsin huonosti. Teot golfkierroksella eivät yltäneet ihan ennakkopuheiden tasolle ja siitä joutuu tietysti maksamaan.

Joukkuekisassa kova taso

Jos oli henkilökohtainen kilpailu tasokas, niin sitä samaa voi sanoa myös joukkuekohtaisesta kisasta. Kun ensimmäisellä kerralla voitto irtosi 82 pisteellä ja viime kesänä 95 pistellä, niin nyt voittajaporukka keräsi 91 pistettä. Viime kerran huimat pisteet selittyvät sillä, että silloin huomioitiin maksimitasoitus, nyt raja oli 24. Voittajajoukkue koostui OLS:n nuorista ja lahjakkaista jääpalloilijoista ja joukkueessa pelasivat Jarmo Mällinen, Tommi Pikkuhookana, Samuli Koivuniemi ja Vesa Leino.

Toiseksi tulivat Ilkka Matila, Kalevi Immonen, Karo Kuussaari ja Jorma Torkkeli. Myös tämä joukkue keräsi 91 pistettä, mutta ratkaisevaksi muodostui takaysin pisteet. Kolmas sija irtosi 86 pistellä toissa vuoden voittajajoukkueelle eli Pentti Kurvinen, Tuomo Lämsä, Samuli Niskanen ja Seppo Rounaja. Neljäs sija pokattiin 84 pisteellä ja joukkueessa golfasivat Ari Kuokkanen, Aaro Väyrynen, Timo Ollanketo ja Sampo Sakko. Viides ja kuudes joukkue kasasivat molemmat 81 pistettä ja joukkueissa olivat Pekka Karjala, Pauli Ahmala, Matti Alatalo ja Jouko Kämäräinen sekä Seppo Laukka, Juha Malinen ja Petri Kukkonen. Viime kauden voittajaporukka romahti ja joutui nyt tyytymään toiseksi viimeiseen sijaan pistein 67, joukkue oli Juha Ahokas, Reijo Poropudas, Risto Rönkkö ja Tapani Sahlström. Viimeiseen sijaan jouti tyytymään pistein 66 joukkue, jossa golfasivat Mika Nurmela, Ari Härkönen, Petri Kokko ja Tomi Molin.

Golf-tapahtuma kokoaa OLS-väkeä yhteen

Golfkierroksen jälkeen vuorossa oli palkintojen jako sekä ruokailu Virpinimessä. Tämän jälkeen suurin osa pelaajista siirtyi perinteiseen tapaan kaupunkiin saunomaan ja muistelemaan menneitä sekä suunnittelemaan uusia juonia. Voittajaporukan päässälaskutaitoa kyseenalaistettiin, mutta kun joukossa oli korkeasti koulutettuja taloustieteilijöitä, niin tarkistuslaskentaan tai protestiin asti epäilykset eivät kuitenkaan johtaneet. Päivä ja ilta olivat erittäin onnistuneita ja OLS Golf saa jatkoa jälleen ensi syksynä.

Kiitos kaikille osallistujille, järjestelytoimikunnalle sekä kaikille tapahtuman läpiviennissä apuna olleille henkilöille. Erityiskiitos tapahtuman mahdollistaneille yhteistyökumppaneille eli Halpa-Hallille, Näykki Oy:lle, Värisilmä Oululle, PauPek Oy:lle ja Cumulukselle!

Oheisessa kuvakavalkadissa OLS Golf III -kisan joukkueet esiintyvät lähtöjärjestyksessä.

kuva_1.jpg
Reijo Poropudas, Juha Ahokas, Tapani Sahlström ja Risto Rönkkö

kuva_2.jpg
Sampo Sakko, Aaro Väyrynen, Timo Ollanketo ja Ari Kuokkanen

kuva_3.jpg
Punu Ahmala, Allu Alatalo, Pökö Karjala ja Jööke Kämäräinen

kuva_4.jpg
Herrat Kuvinen, Rounaja, Lämsä, Niskanen (titta på hatten!)

kuva_5.jpg
Petri Kokko, Mika Nurmela, Ari Härkönen ja Tomi Molin

kuva_6.jpg
Petri Kukkonen, Juha Malinen ja Seppo Laukka

kuva_7.jpg
Ilkka Matila, Karo Kuussaari, Jorma Torkkeli ja Kalevi Immonen

kuva_8.jpg
Golfin juniorijaosto: Jamo, Vesku, pikku-Samuli ja Tommi

kuva_9.jpg
Pisin ”raivi”: Vesku Leino ja organisaattori Punu Ahmala

kuva_10.jpg
Lähimmäs lippua: Karo Kuussaari ja organisaattori Punu Ahmala

kuva_11.jpg
OLS Golfin voittaja: Jamo Mällinen ja organisaattori Punu Ahmala


 
10.8. Jääpallokausi alkaa! PDF Tulosta Sähköposti
Kesä vaihtuu talveksi ja OLS:n jääpallojunnujen treenit alkavat. Joukkueisiin otetaan uusia pelaajia – Tervetuloa maailman nopeimman ja kiehtovimman joukkuepelin pariin!

P15-vuotiaiden joukkue (C-jun.)
  • 1996–97 syntyneet
  • SM-sarja, tavoitteena SM-lopputurnaus
  • Lisätietoja: Kati Liikamaa-Pasma (jojo), 040 743 9890, kati.liikamaapasma[at]mail.suomi.net
  • Joukkue jatkaa OLS:n bandynuorten nousujohteista toimintaa ja tähtää menestykseen pitkäjänteisen harjoittelun kautta.

P13-vuotiaiden joukkue (D-jun.)
  • 1998–99 syntyneet
  • SM-aluesarja, tavoitteena SM-lopputurnaus
  • Lisätietoja: Georg Meissner (jojo), 040 517 0182, georgmeissner[at]ovi.com
  • Joukkue treenaa määrätietoisesti luistelun, joukkuepelin sekä pelikuvioiden parissa.

P11-vuotiaiden joukkue (E-jun.)
  • 2000–01 syntyneet
  • Turnauksia Pohjois-Suomessa ja -Ruotsissa, maaliskuussa SM-lopputurnaus
  • Lisätietoja: Topiantti Äikäs (jojo), 050 536 2646, topiantti.aikas[at]oulu.fi
  • Joukkueen harjoittelussa keskitytään luisteluun, pallon käsittelyyn, sääntöihin ja jääpallon perusteisiin.

Syksyn treenit ovat Pakkalan jääpallokentällä sekä Linnanmaan harjoitushallissa. Ison jään harjoituksiin siirrytään lokakuussa Pakkalan tekojäälle.

Syksytreenien aikataulu:

P15 ja P13
tiistai, klo 19:00–20:30 Pakkalan tekojäällä (rulla- ja loikkatreenit, sählypelit), nyt
torstai, klo 19:00–20:30 Pesäpallostadionilla (juoksu- ja loikkatreenit), viikolta 33 alkaen
lauantai, tarkka klo-aika ilm. myöh. (n. klo 20–21) Linnanmaan harkkahalli (jäätreenit)

P11
tiistai, klo 19:00–20:30 Pakkalan tekojäällä (rulla- ja loikkatreenit, sählypelit), nyt
lauantai, tarkka klo-aika ilm. myöh. (n. klo 18–19) Linnanmaan harkkahalli (jäätreenit)

Lokakuu: ison jään harjoitukset Pakkalan tekojäällä, ajat ilm. myöh.

Tervetuloa mukaan jääpallon pariin!


 
4.6. OLS:n ja Arinan sponsoribonusyhteistyö PDF Tulosta Sähköposti
Kuten aiemmin olemme jo uutisoineet, niin pitkäaikaiset yhteistyökumppanit Oulun Luistinseura ja Osuuskauppa Arina ovat solmineet sponsoribonusyhteistyötä koskevan sopimuksen. Toivomme, että OLS:n jäsenperheet ja toimihenkilöt toimittaisivat vielä lisää tietoja koskien yhteistyötä. Olemme päässeet ensimmäisten seurojen joukossa tähän uuteen yhteistyömallin mukaan ja toivomme, että OLS:n ja Arinan yhteiset jäsenperheet aktivoituisivat edelleen tietojen keräämisessä.
 
Arina ja OLS ovat sopineet, että S-ryhmän asiakasomistajajärjestelmää hyödynnetään OLS:n junioritoiminnan varainhankintaan ns. sponsoribonuksilla. Sopimus koskee niitä OLS:n urheilutoiminnan jäsenperheitä tai toimihenkilöitä (mm. valmentajat, huoltajat, joukkueenjohtajat), jotka ovat Arinan asiakasomistajia.
 
OLS kerää jäsenperheiden/toimihenkilöiden S-ryhmän asiakasomistajajärjestelmään kuuluvien Arinan pääjäsenten jäsennumeroita ja ilmoittaa ne sitten Arinalle. Arina myöntää OLS:n jäsenperheiden/toimihenkilöiden henkilökohtaisista S-ryhmän bonustoimipaikoista tehdyistä bonusostoista 0,3% suuruisen sponsoribonuksen OLS:lle. Lisäbonus ei vaikuta jäsenperheiden/toimihenkilöiden henkilökohtaisiin bonuksiin.
 
Tiedot kerätään lajeittain (jalkapallo, jääpallo, keilailu, salibandy) ja lajeittain jaettava hyvitys on päätetty käyttää lajien junioritoimintaan. Asiakasomistajatalous (jäsenperhe/toimihenkilö) voi kuulua laskennassa vain yhden lajin tai yhden seuran alle.
 
Bonusjärjestelmään liittymiseen tarvittavat tiedot; Arinan asiakasomistajatalouden pääjäsenen nimi, syntymäaika, osoite sekä S-Etukortista löytyvä jäsennumero (0823-xxxxxx). Lisäksi tarvitaan tieto, minkä lajin hyväksi jäsentalous haluaa hyvityksen kohdistuvan. Tietoja kerätään jatkuvasti lisää ja tiedot voi toimittaa OLS:lle puhelimitse 08-5346900 tai sähköpostitse jalkapallo[ät]ols.fi (jalkapallo), bandy[ät]ols.fi (jääpallo), suorsa15[ät]netti.fi (keilailu) tai petri.turunen[ät]olssalibandy.net (salibandy).
 
OLS:lle tuleva hyvitys on siis lisähyvitys, joka kohdistetaan seuralle asiakasomistajatalouksien keräämän ”normaalin” bonuksen lisäksi! Se ei siis vähennä asiakasomistajan henkilökohtaisia bonuksia. Tiedot ovat luottamuksellisia ja ne lähetetään Osuuskauppa Arinalle vain asiakasryhmän muodostamista ja ryhmän ostotietojen keräämistä varten. Tietoja ei käytetä muihin tarkoituksiin.
 
Nyt tarvitsemme edelleen lisää aktiivisuutta tietojen keräämiseen, jotta saisimme mahdollisimman monta OLSsilaista asiakasomistajataloutta mukaan, siten myös yhteistyöstä saavutettava lisäostohyvitys on suurempi.
 
Lisätietoja yhteistyöstä saa Arinan puolesta Arinan asiakasomistajapalvelusta p. 044-7885935 (arkisin klo 9-15) tai asiakaspalaute.arina[ät]sok.fi, OLS:n puolesta mahdollisiin kysymyksiin vastaa puheenjohtaja Samuli Niskanen p. 0400-680555 tai samuli.niskanen[ät]ols.fi.
 
Toivottavasti mahdollisimman moni OLS-talous haluaa olla mukana tukemassa seuramme juniorityötä!
 
19.5. OLS -98 Keltainen voittoon OLS -97 Keltaisen kutsuturnauksessa PDF Tulosta Sähköposti

OLS -98 Keltainen voitti viime viikonloppuna Oulussa pelatun kutsuturnauksen. 

Vuotta vanhempien turnaukseen osallistunut OLS -98 Keltainen voitti loppuottelussa Kokkolan GBK:n 3-1 lukemin. Turnauksen tulokset ja kaikki muu informaatio on nähtävissä osoitteessa http://sites.google.com/site/ols97k/

 
<< Alkuun < Edellinen 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 Seuraava > Loppuun >>

Tulokset 1 - 9 / 121

 
 
 
 
Waasa Zone Internet Solutions