|
5.1. Jääpallon runkosarja pelattu - Valioliiga alkaa |
|
|
|
|
Jääpallon Valioliiga
käynnistyy Loppiaisena, OLS-OPS siirretty
Jääpallon
Bandyliigan runkosarja on saatu päätökseen ja edessä on
Valioliiga, jossa aletaan hakemaan asetelmia kevään pudotuspelejä
varten. Viime kautiseen tapaan runkosarjan kolme parasta saavat
lähtöpisteitä kaksinkertaisena pelattavaan Valioliigaan. Näin
ollen OPS saa kolme, Akilles kaksi ja Narukerä yhden pisteen. Näiden
lisäksi Valioliigassa pelaavat HIFK, Kampparit ja OLS.
Loppiaisen
peli on siirretty pelattavaksi keskiviikkona 20.1.
Loppiaiseksi
suunniteltu OLS-OPS peli on siirretty kahdella viikolla ja pelataan
siis keskiviikkoona 20.1. Ottelun siirrosta esitti toiveensa OPS,
joka on kovassa otteluruuhkassa. Siirtoa puolustavat myös viime
aikojen kovat pakkaset, jotka ovat tehneet harjoittelusta ja
pelaamisesta hankalaa. Monella pelaajalla on jo paleltumia, lisäksi
kovien pakkasten myötä Pakkalan tekojää on tunnetusti
vaarallisesti railoilla. Myöskään yleisölle kova pakkanen
maustettuna napakalla tuulella ei tarjoa parasta mahdollista
bandyelämystä, vaikkakin asetelmat OLS:n ja OPS:n välillä ovat
varsin mielenkiintoiset. Toivottavasti keskiviikko 20.1. tarjoaa
kuitenkin hyvän jääpallokelin ja sitä myötä korkeatasoisen ja
jännittävän paikallispelin.
Lisää jääpallosta jääpallosivuilla.
|