Bandyliiga
 
Kotiottelut päättyneet tältä kaudelta.
 
 
 
 
Etusivulle
Seurahistoria
Uutisarkisto
Lajisivut
Yhteystiedot
   
   
9.2. OLS panostaa entistä vahvemmin juniorijalkapalloon PDF Tulosta Sähköposti
OLS haluaa keskittyä entistä paremmin juniorijalkapallotoimintaan ja tämän johdosta seura on tehnyt päätöksen, että paikasta miesten Kolmosessa kaudella 2010 luovutaan. Edustusjalkapallon pyörittämisestä yli jäävät resurssit satsataan jalkapallon juniorityöhön ja sen vahvistamiseen. OLS:n toiminnassa on mukana lähes tuhat jalkapalloilevaa junioripelaajaa.

Seura pyrkii päätöksellään turvaamaan omille junioreilleen hyvät mahdollisuudet harrastaa jalkapalloa OLS:ssa myös jatkossa. Varsinkin vanhimpiin ikäluokkiin eli B- ja A-junioreihin tullaan keskittymään vahvemmin ja näissä ikäluokissa tavoitellaan selkeästi SM-sarjapaikkoja. Tulevalla kaudellahan B-juniorit pelaavat SM-sarjaa ja A-juniorit aloittavat kevätkierroksella puolestaan 1-divisioonassa.

OLS ei unohda myöskään seuran jalkapallotyön "kivijalkana" toimivaa kaupunkisarjaa. Kaupunkisarjaan tullaan jatkossakin keskittymään entistä enemmän ja sen toimintaa pyritään edelleen laajentamaan ja vahvistamaan. Kaupunkisarjassa pelaa kesäisin lähes 500 lasta. Myös kaupunkisarjan ja vanhempien juniorijoukkueiden välissä toimivien ns. värijoukkueiden toimintamahdollisuuksia kehitetään. Yhtenä konkreettisena juniorityön parannuksena on ollut osa-aikaisen valmennuspäällikön palkkaaminen jalkapalloon vuoden alusta.

Oulussa on edustusjoukkueita tällä hetkellä kaikille sarjatasoille aina AC Oulun liigajoukkueesta alasarjojen joukkueisiin. OLS haluaa jatkossakin olla tuottamassa nuoria pelaajia oululaisiin joukkueisiin ja toivoo, että seuran päätös keskittyä pelkästään juniorityöhön selkeyttää omalta osaltaan oululaista jalkapallokenttää.

Edustusjoukkueen pudottua viime kauden päätteeksi Kolmoseen, oli seuralla tavoitteena tarjota lähinnä A-junioreista vanhenneille omille pelaajille pelipaikka myös tulevalle kaudelle. Tätä runkoa pyrittiin vahvistamaan aktiivisesta Kolmosen edustustoiminnasta kiinnostuneilla pelaajilla. Reilun puolentoista kuukauden harjoittelun jälkeen joukkueen ringissä oli vain hiukan yli kymmenen pelaajaa, jonka johdosta seurassa tehtiin päätös luopua jalkapallon edustustoiminnasta.

"Onhan tämä meille pettymys, mutta antaa toisaalta mahdollisuuden keskittyä entistä paremmin keskeiseen osaamiseemme eli junioritoimintaan. Seuran keskeiset jalkapallotoimijat olivat päätöksen takana ja uskomme, että tekemämme päätös on tässä tilanteessa kaikki tosiasiat huomioon ottaen oikea. Edustusjoukkueen ringistä vapautuu nyt useita hyviä pelaajia, joille toivottavasti löytyy paikka oululaisista joukkueista." - summaavat edustusjoukkueen vastuuhenkilönä toiminut Kimmo Hurtig, jalkapallojaoston puheenjohtaja Petri Kukkonen ja seuran puheenjohtaja Samuli Niskanen.
 
< Edellinen   Seuraava >

 
 
 
 
Waasa Zone Internet Solutions