Välierien toiset osaottelut pelataan huomenna Helsingissä ja Oulussa. Finaaliin mennään kahdella voitolla, joten Oulun Luistinseuralla on mahdollisuus katkaista ottelusarja jo huomenna.
Mikkeliläiset ovat pudottaneet jo yhden oululaisjoukkueen ja haluavat varmasti päihittää toisenkin.
– Periksi ei olla missään nimessä annettu. Joukkueella on vahva tunne, että voidaan kääntää ottelusarja voitoksi, kokenut
Kimmo Huotelin vakuuttaa.
Kampparit saapuu Ouluun samalla kokoonpanolla kuin millä se pelasi edellisenkin pelin: poissa on ainoastaan polvivammaa poteva
Jussi Hyry.
Kahden hyvin liikkuvan joukkueen tämän kauden neljä kohtaamista ovat olleet mielenkiintoisia. Kampparit voitti kotonaan kaksi ensimmäistä, OLS on voittanut kaksi edellistä. Jännittävin ottelu oli kiistatta viime keskiviikon välieräpeli, jonka OLS voitti vasta rangaistuslyöntikilpailun jälkeen 5 - 6.
– Joukkueen taisteluilme oli hyvä. Se pitää säilyttää samanlaisena, pelaajavalmentaja
Samuli Niskanen toteaa.
Kotijoukkue OLS:n kokoonpanossa on kaksi kysymysmerkkiä.
Ville-Veikko Angeria sai tällin edellisessä ottelussa, mutta Niskanen on hänen pelaamisestaan toiveikais.
– Uskon että ”VV” pelaa huomenna. Se selviää illan reeneissä.
Sen sijaan Jukan veljenpoika
Kimmo Ohtosen pelaaminen on epävarmaa. Hänellä on nivusvamma eikä hän ainakaan harjoittele tänään.
Huippuottelu
Ouluun on luvattu upeaa jääpallosäätä. Auringon pitäisi paistaa ja pakkasta olla noin kymmenen astetta. Tuuli puhaltaa huomenna kuulemma kaksi metriä sekunnissa.
Kampparit.fi -sivujen mukaan Mikkelissä ottelua seurasi noin 700 ihmistä. Oululaiset voisivat yrittää pistää paremmaksi, kun sää ja jännitysnäytelmän näyttelijätkin ovat kunnossa. Huippuottelu OLS - Kampparit alkaa Pakkalan tekojäällä huomenna 6. maaliskuuta kello 15.
Oikeutta ottelussa jakavat
Antti Malaska,
Mika Mutanen ja
Jyrki Rekilä. Välierien mahdollinen kolmas osaottelu pelataan sunnuntaina samassa paikassa kello 13.
- Bandytoimitus