|
Luistinseuran E-ikäluokan kaksi joukkuetta osallistuivat lauantaina Kalixissa perinteiseen Englunds Cupiin. Vanhemmat osallistuivat 11-vuotiaiden sarjaan ja nuoremmat pelasivat 10-vuotiaiden sarjassa.
U11-sarjassa joukkueen peli lähti hyvin liikkeelle. Pitkä päivä kuitenkin rasitti siinä määrin OLS-Kelt.-joukkueen avainpelaajia, että tulokseksi saatiin 6. sija. Kaikkiaan turnauksessa oli mukana yhdeksän joukkuetta.
U10-sarjassa nuorempien, ”pikku-e:n”, menestys oli sen sijaan parempi. Neljän joukkueen sarjassa OLS/Sin. saavutti toisen sijan. Joukkueen maalit jakaantuivat tasaisesti eri pelaajille.
OLS:n oma E-ikäluokan turnaus ”Oulu Bandy Cup 2010” pelataan lauantaina 20.2. Pakkalan tekojäällä. Mukaan on ilmoittautunut 12 joukkuetta Suomesta ja Ruotsista. Parin viikon päästä Pohjois-Suomen ja -Ruotsin junnujääpallo valtaa Pakkalan ja luvassa on hieno junnujääpallotapahtuma.
Kalixin hienosti järjestetyn Englunds Cupin pelit (2 x 15 min) menivät OLS:n joukkueiden osalta seuraavasti:
U10-sarjaottelut:
OLS/Sin. – Nyborgs SK 1–4 (0–3)
OLS:n ”pikku-e” ryhmä koostui tällä kertaa 00, 01 ja yhdestä 02 -ikäisistä pelaajista. Kyseessä oli siten eräänlainen sekajoukkue U10- ja U9-ikäluokkien pelaajista. Joukkue taisteli koko turnauksen hienosti, mutta NSK:n vahvempi luistelu vei pisteet tällä kertaa ruotsalaisille.
OLS/Sin on parantanut syöttöpeliään koko kauden ajan ja joukkueessa ei ilmene itsekkyyttä. Jokainen tilanne pelataan loppuun asti ja palloa liikutetaan pelaajalta toiselle. Syöttöpeli avaan helposti maalintekotilanteita. OLS/Sin. -joukkue on saanut talven turnauksista hyvää kokemusta ja joukkue on valmis OLS:n omaan OBC2010-turnaukseen.
NSK-ottelussa OLS:n ”momentun” sattui 2. jakson alkuun, jolloin Samppa Äikäs (19. min) pääsi yksin läpiajoon, mutta päätyi pallon kanssa päätypenkkaan ja hieman myöhemmin Pyry Sirviö (21. min.) iski pallon hyvän hyökkäyksen päätteeksi ylärimaan. Maalilla pelannut Matias Valtanen nappasi irtopallot kiinni hienosti.
10 min NSK 1–0 (Pelitilannemaali.)
12 min NSK 2–0 (Pitkä mv:n avaus johti ylivoimahyökkäykseen.)
15 min NSK 3–0 (Pelitilannemaali.)
tauko
25 min NSK 4–0 (Läpiajosta.)
25 min OLS aikalisä
30 min OLS 4–1 (Pyry löi kaukaa kulmalyönnin jälkitilanteesta lohtua.)
OLS/Sin. – Umedals IF 2–2 (1–1)
Toinen ottelu oli uutta vastustajaa Umendals IF:ää vastaan. Ottelun piti tasaisena OLS:n maalivahtipeli ja Lauri-Kalle ”Lare” Karppisen torjunnat, joista tässä mainittakoon UdIF:n rankkaritilanne 1. jakson lopulla: Lare nappasi kiinni rankkarin ja sen jälkeen vielä kaksi ”riparia” ennen kuin OLS-pakit pelastivat tilanteen... Tatu Ruotsalaisen hieno laukaus pelin loppuhetkillä tasasi pisteet.
7 min UdIF 1–0 (Pelitilannemaali.)
12 min OLS 1–1 (Matias iski maalinedusruuhkasta.)
tauko
26 min UdIF 2–1 (Läpiajosta.)
27 min OLS 2–2 (Tatu tinttasi komealla kaukolaukauksella pelin tasoihin. Oli kuulemma harjoitellut juuri näitä lyöntejä. Hieno, oikea jääpallolyönti kaaren takaa nousevana maaliin.)
OLS/Sin. – Piteå Bandy & HSKT (yhteisjoukkue) 13–0 (7–0)
Viimeisessä sarjaottelussa kohdattiin Piteå Bandyn ja Haparanda SKT:n yhteinen ryhmä. On hieno asia, että seurojen välisellä yhteistyöllä oli saatu yksi joukkue lisää mukaan turnaukseen ja pelejä riittävästi. Ehkä Piitimen ja Haaparannan poikien ”yhteinen kieli” oli vielä hakusessa, sen verran tylyt luvut lyötiin taululle.
Ottelun puolivälissä sovittiin, että vastustaja sai käyttää 7 kenttäpelaajaa ja OLS pelasi yhden vajaalla (siis 5 kenttäpelaajalla). Silti OLS/Sin. löi vielä maalin jos toisenkin. Ahkerimpana maalarina oli Lauri-Kalle ”Lare” Karppinen (s. 2001) iskien 6 osumaa.
4 min OLS 1–0 (Lare Sampan syötöstä.)
4 min OLS 2–0 (Lare taas.)
8 min OLS 3–0 (Visa luisteli kentän läpi kulman ryysistä ja teki maalin.)
9 min OLS 4–0 (Matias teki Laten esityöstä.)
11 min OLS 5–0 (Lare Ilkan syötöstä.)
14 min OLS 6–0 (Lare löi suoraan Sampan syötöstä kaarelta maaliin.)
14 min OLS 7–0 (Lare taas Ilkan syötöstä.)
tauko
16 min OLS 8–0 (Tatu hienon syöttökuvion päätteeksi.)
17 min OLS 9–0 (Tatu karvasi pallon ja vei maaliin.)
20 min OLS 10–0 (Lare löi kaukaa maaliin.)
22 min OLS 11–0 (Ilkka karvasi pallon ja huiputti puolustuksen ja teki maalin.)
24 min OLS 12–0 (Ilkka maalasi Visan hienosta esityöstä.)
28 min OLS 13–0 (Samppa kuljetti oikealta sisään ja nosti maalivahdin yli.)
Nyborg SK voitti U10-sarjan, OLS/Sin. tuli toiseksi, pronssit pujotettiin uumajalaisten kaulaan ja Piitime–Haaparanta-yhdistelmäjoukkue jätettiin tällä kertaa neljänneksi.
U-11 sarjaottelut ja sijoitussarja (sijoista 4.–6.):
OLS/Kelt. – ToPV/Green 4–3 (1–2)
OLS:n ”vanhemmat pojat” kohtasi ensimmäisessä pelissä iki-vastustaja Toppilan. ToPV:n ryhmä tiedetään hyvin treenaavaksi ja taistelevaksi ryhmäksi, joten takkien napit oli syytä sulkea kaulaan asti kiinni. Lopulta OLS:n ennakkoluuloton syöttöpeli tuotti tulosta ja turnaus oli saatu alkuun mieltä lämmittävällä voitolla. Näitä pelejä on jännä seurata ja varmasti myös pelata.
9 min OLS 1–0 (Kerkko kuljetti ja veti pallon suoraan kaaren tuntumasta maaliin.)
13 min ToPV 1–1 (Kulmalyönnistä hienosti pallo kattoon.)
15 min ToPV 2–1 (Rankkarista pallo maaliin. Rankkarin syy tosin jäi epäselväksi.)
tauko
18 min OLS 2–2 (Kerkko tavoitti Jaakon antaman vaparin ja kuljetti pallon maaliin.)
19 min OLS 3–2 (Kerkko läpiajosta maaliin.)
19 min ToPV aikalisä
22 min OLS 4–2 (Juuso löi puolesta kentästä vaparin sisään.)
26 min ToPV 4–3 (Kaunistuskavennus.)
OLS/Kelt. – Karlsborgs BK 4–5 (1–2)
Tasaisen lohkomme pelit jatkuivat aina tarkasti pelaavaa KBK:ta vastaan. Kun ToPV-pelissä takit pidettiin kiinni, niin nyt ne olivat jääneet 1/3 auki... Valmentaja A-P. Valtanen ”piiskasi” poikia kovaan vauhtiin, mutta loppukiri jäi hieman kesken.
12 min KBK 1–0 (Esimerkkisuoritus kulmalyönnistä: pallon voi myös suupata sisään.)
13 min OLS 1–1 (Kerkon koko kentän läpikuljetus mv Samulin lyhyestä avauksesta.)
15 min KBK 2–1 (Rankkarista kun Eetu yritti kaikkensa ja pelasi jään pinnasta palloa.)
tauko
17 min KBK 3–1 (Moken yli puolen kentän heitto, OLS:n pakit odottelivat meille vaparia, mutta kaveri kävikin tekemässä maaliin...)
18 min KBK 4–1 (Höh. Taas sama juttu. On nämä sääntöasiat kummallisia...)
20 min OLS 4–2 (Juuso kavensi vaparista suoraan, loppukiri häämötti.)
23 min KBK 5–2 (No tämä taas oli selvä paitsiomaali, 2 kaveria karussa ja meidän pakit ansoitti alakerran – ja siitä sääntöjenmukainen maali. Höh, höh.)
26 min OLS 5–3 (Jussi taisteli pallon ruuhkasta verkonperille, tahtomaali.)
29 min OLS 5–4 (Roope kamppaili riparipallon maaliin, tahtomaali tämäkin.)
Sitten ryhdyttiin ynnäilemään pisteitä ja tuloksia. Pienen jojo:jen ja paikallisen direktoraatin (Niklas Henriksson) palaverin jälkeen päädyttiin siihen, että alkusarjan voitti KBK (joka oli tosin hävinnyt ToPV:lle 3–4), OLS/Kelt. tuli toiseksi ja ToPV jäi seitsemällä maalillaan kolmanneksi. KBK:lla ja OLS:lla oli tehtyjä maaleja 8, ja kaikilla maalisuhde oli +/– nolla. Jännä ja harvinainenkin tilanne junnuturnauksissa.
OLS/Kelt. – Umedalens IF 4–5 (4–3)
Sijoituslohko 4.–6.
Umedals IF on kohdattu näissä karkeloissa harvemmin ja tällä kerralla vastaan luisteli terävästi spurttaileva kiekkoryhmä. OLS:n poikien harmiksi johtoasema kääntyi niukaksi tappioksi, johon oli enemmän syynä vastustajan hyvyys kuin omat virheet.
3 min UdIF 1–0 (Olssin harhasyötöstä läpiajoon ja maali.)
4 min OLS 1–1 (Kerkko läpi kentän ja maali.)
7 min OLS 2–1 (Kerkko teki taas.)
9 min UdIF 2–2 (Samuli torjui läpiajon, mutta toinen aalto maalasi riparista.)
10 min OLS 3–2 (Pakkina pelannut Eetu katkaisi hyökkäyksen ja ratkaisi nopean vastahyökkäyksen itse.)
12 min OLS 4–2 (Roope taisteli pallon verkkoon maalinedustilanteesta.)
15 min UdIF 4–3 (Rankkarista, joka tuomittiin viattomasta pallontavoittelutilanteesta.)
tauko
24 min UdIF 4–4 (Hieno hyökkäys, jolle aukesi tilaa Olssin poikien jo väsyessä.)
27 min UdIF 5–4 (Pelitilannemaali.)
27 min OLS aikalisä (A-P. valoi uskoa omiin, mutta paukut oli jo vähissä.)
30 min loppu.
OLS/Kelt. – Piteå Bandy 2–8 (1–6)
Sijoituslohko 4.–6.
Illan jo pimetessä kohdattiin kovaksi ”kiekkoporukaksi” tiedetty Piteå Bandyn ryhmä. PB:n maalilla pelannut 98-syntynyt kaveri sulki maalinsuun tehokkaasti – olihan kaverilla mittaakin ja jääkiekkomolarin varusteet yllä hän peitti lähes puolet jääpallomaalista. Myönnettäköön myös, että tässä vaiheessa mentiin enää energiapatukoiden voimalla ja keskittyminen ei ollut enää aivan 100 %. OLS sai kaksi rankkaria (19. ja 27. min.), jotka molemmat pamahtivat päätymainoksiin.
2 min Pit 1–0
7 min Pit 2–0
9 min OLS 2–1 (Juuso löi kulmurin suoraan sisään.)
10 min Pit 3–1
11 min Pit 4–1
13 min Pit 5–1
15 min Pit 6–1
tauko
20 min Pit 7–1
22 min Pit 8–1
24 min OLS 8–2 (Kerkko pelitilanteesta kaunistuskavennus.)
OLS/Kelt. -ryhmän sijoitukseksi tuli 6. Turnausohjelma oli raskas ja pitkähköt tauot pelien välillä veivät poikien ajatuksen joskus pois itse pelistä. Reissuun oltiin kuitenkin tyytyväisiä ja kauden tässä vaiheessa kovat pelit ovat ihan paikallaan. On ehkä myös hyvä, että joskus tulee myös tappioita, jotta muistetaan pitää ne pusakan napit kiinni.
–Bandytoimitus (jossa odotellaan valokuvia vanhemmilta...)
|