|
26.2. DSM: Kuparinen rikki, JPS vei pisteet |
JPS D98 – OLS D 5–1 (2–0)
OLS D koki toisen tappion SM-lopputurnauksessa JPS D98 -joukkueelle. Jyväskyläläiset olivat yksinkertaisesti parempia. OLS:n kannalta ottelun alku oli hyvä, ja valmentajien laatima karvaus- ja ohjaustaktiikka toimi hyvin. Sitten vain hiljalleen JPS sai luistelukoneensa Ässämäki–Hämäläinen–Lindlöf käyntiin ja ote siirtyi punapaidoille.
– Mitäs sitä, paremmille hävittiin ja se siitä. Nyt pitää vähän miettiä, miten huomenna ryhmitys oikein asetellaan, pohtivat valmentajat Parkkinen ja Leiviskä.
– Se on selvä, että meiltä on mitalipelit kaukana, mutta tosissamme huomenna lähdetään pelaamaan, kertoivat valmentajat.
Luistinseuran maalin iski 35. minuutilla Oskari Rounaja rankkarista. Tilannetta edelsi Miika Leiviskän hieno pallon ylöstuonti. JPS:n puolustus joutui rikkomaan Miikan etenemisen sääntöjen vastaisesti, ja pallo vietiin pilkulle. OLS:n paras oli maalivahti Samuli Karppinen, jota jopa jyväskyläläiset kävivät kehumassa pelin jälkeen.
OLS D:n alkulohkossa Botnia 1 ja JPS D98 ovat tehneet selvää jälkeä vastustajistaan. OLS kohtaa huomenna isäntäseura Akilleksen ja WP 35:n. Poikien pelit ovat vasta illalla, ja raportit otteluista toimitetaan sivuille illan mittaan.
A-lohkon sarjatilanne:
| Joukkue |
Ott. |
V
|
T |
H
|
TM |
PM
|
+/-
|
Pst
|
Botnia 1
|
2 |
2 |
0
|
0 |
8 |
1 |
+7 |
4 |
JPS D98
|
2 |
2 |
0 |
0 |
8 |
2 |
+6 |
4 |
| Akilles |
2 |
1
|
0 |
1 |
5 |
7 |
-2 |
2 |
WP 35
|
2 |
0 |
0 |
2 |
2 |
7 |
-5 |
0 |
OLS D
|
2 |
0 |
0 |
2 |
1 |
7 |
-6 |
0 |
–Bandytoimitus
|
|
|
26.2. DSM: Botniaa onnisti |
|
OLS D – Botnia/1 0–2 (0–1)
OLS D aloitti DSM-turnauksen ottelulla Botnian 1 -joukkuetta vastaan. Ottelussa Botnia oli parempi numeroin 0–2. Pelin ratkaisi se, että OLS ei saanut omaa kierrätyspeliään aivan niin hyvin käyntiin kuin oli tarkoitus.
– Ei pelattu omalla tasolla, harmitteli valmentaja Joksa Parkkinen pelin jälkeen.
– Meillä oli kaikki avaimet pelin voittoon, mutta ilmeisesti pojat jännittivät turnauksen avausottelua, puhisi joukkueen toinen valmentaja Kari Leiviskä.
Pelin ensimmäinen maali tuli erikoisella tavalla. Botnialle tuomittiin rankkari tilanteesta, josta ehkä toisenlainenkin ratkaisu olisi ollut mahdollinen. Rankkaria asettui ampumaan kaveri, jolla takaläpät oli jäänyt leikkaamatta luistimista. Pilli soi, ja lyöjä antoikin rankkarin lyhyenä syöttönä, epäonnistuneena lyöntinä, josta toinen lyhyissä polvihousuissa pelannut kaveri veivasi maalin. Tuskin olivat OLS:n pojat edes nähneet moista kikkaa.
Toinen jakso oli OLS:n selvää hallintaa. Hyökkäyksiä vyörytettiin jatkuvasti kohti Bottan maalia, mutta onnistumisia ei vain sattunut kohdalle. Vahvasti maalinteossa oli kiinni E-junnuvahvistus Kerkko Äikäs, joka vippasi läpiajon päätteeksi pallon sivuverkkoon. Myös Oskari Rounajalla, Riku Mäkikankaalla, Miika Leiviskällä ja Nikke Valtasella oli paikkansa tehdä omat ratkaisunsa pelin kääntämiseksi OLS:lle.
Pelit on nyt saatu alkuun ja joukkue on taatusti valmiina illan JPS-otteluun. Alla muutamia otoksia Botnia 1 -pelistä.
–Bandytoimitus
Botnian ensimmäinen maali tuli erikoisella rankkarikikalla. OLS D:n pojat kyselivät tuomari Harri Järviseltä oliko moinen edes sallittua... Oli se, sanoi Harri.
Toisella jaksolla peli on OLS:n käsissä. Hieman enemmän onnea, niin tulos olisi kääntynyt oululaisryhmälle.
Koko joukkue taisteli ankarasti. Tässä Teemu Nevanperä vääntää palloa kohti Bottan hyökkäyspäätä.
|
|
|
26.2. Ennakko: OLS - ToPV |
|
Oulun Luistinseura ja Tornion Palloveikot kohtaavat huomenna puolivälieräsarjansa toisessa osaottelussa. OLS voitti edellisen pelin viime keskiviikkona 2 - 5. Jatkoon mennään kahdella voitolla.
Voitosta huolimatta OLS ei ollut edelliseen otteluun ollenkaan tyytyväinen. Keltapaidat kyllä hallitsivat peliä Haaparannalla, mutta terävyys puuttui.
– Sellainen peli ei tule riittämään jatkossa, Samuli Niskanen toteaa.
ToPV:n pelaajavalmentaja Kari Salon mielestä vihreiden esitys oli keskiviikkona kohtuullisen hyvä. Puolustamiseen jäi vähän parannettavaa, hyökkäyksiin ja erikoistilanteisiin paljon.
– Maalinteko tökkii. Se on ensimmäinen asia, jota pitää parantaa, Salo vaatii.
Lunta tupaan
Torniossa on puhuttanut Veli-Matti Körkön ensimmäisen puolivälieräpelin lopulla saama punainen kortti ja pelikielto. Körkön puuttuminen seuraavasta pelistä on Salon mukaan heille paha takaisku.
- Nostamme A-nuorista jonkun Veli-Matin paikalle, että saamme täydet neljä vaihtopelaaja, hän kertoo.
Muutoin vierailijat pelaavat samalla miehistöllä. OLS:lta ei puutu edellisen pelin kokoonpanosta ketään.
Huomiseksi on luvattu viittä astetta pakkasta sekä lumisadetta. Ottelun päätuomarina toimii Veli-Matti Salmi, linjatuomareina Jyrki Rekilä sekä Keijo Siniaalto.
Eteneekö Oulun Luistinseura suoraan välieriin vai venyykö puolivälieräsarja kolmen ottelun mittaiseksi? Se selviää huomenna, kun OLS kohtaa kotikentällään ToPV:n kello 15 alkaen.
- Bandytoimitus
|
|
|
26.2. DSM: Perjantaiennakko |
Luistinseuran D-nuoret aloittavat tänään SM-lopputurnauksen Porvoossa. Perjantaina kohdataan ennalta kovimmat vastustajat Botnia 1 ja JPS D98.
Joukkue piti juuri ottelupalaverin. Palaverissa käsiteltiin keskeisiä teemoja päivän otteluista. Puolustukseen OLS lähtee maltillisella puolenkentän karvauksella. Lisäksi poikia muistutettiin ohjauspelin merkityksestä sekä vastustajan pallollisen pelin katkaisemisesta.
Hyökkäyksiin lähdetään nopealla pelin kierrätyksellä sekä pelin levittämisellä. OLS pyrkii kääntymään hyökkäyksiin sivutukien kautta – tätä on harjoiteltu kauden ajan. Otteluaikana alkusarjassa on 2 x 20 minuuttia, mikä tarkoittaa, että koko peli on jaksettava painaa 110 % lasissa.
Joukkueessa on tunnelma korkealla, vaikka selvästi on havaittavissa myös jännitystä. Vuoden–parin takaisiin pelimatkoihin verrattuna ryhmä on rauhoittunut ja ylimääräinen häsääminen on jäänyt sinne pikkujunnuvuosiin.
Perjantai:
klo 13:00–13:45 OLS – Botnia 1
klo 19:00–19:45 JPS D98 – OLS
–Bandytoimitus
|
|
|
24.2. OLS avasi pudotuspelit voitolla |
|
Puolivälierät alkoivat tänään jatkosarjoissa alemmille sijoille tulleiden joukkueiden kotiotteluilla. Oulun Luistinseura avasi pudotuspeliurakkansa 2 - 5 vierasvoitolla Tornion Palloveikkoja vastaan. Välieriin vaaditaan kaksi voittoa.
OLS painosti enemmän yli 20 pakkasasteessa pelatussa ottelussa, mutta torniolaiset puolustivat sitkeästi. Samuli Niskanen teki ottelun avausmaalin vasta puolentunnin pelin jälkeen. Kapteeni Jarmo Mällisen mukaan keltapaidat eivät kuitenkaan missään vaiheessa olleet hädässä, paitsi ottelun lopussa säikähdettiin hänen itsensä puolesta. Hattutempun iskenyt Mällinen joutui kotijoukkueen Veli-Matti Körkön polvitaklauksen kohteeksi, mutta pystyi onneksi jatkamaan peliä. Körkkö sai tilanteesta punaisen kortin.
Kapteeni antoi omalle suoritukselleen arvosanaksi tyydyttävän.
– Viimeistely oli huono, paikkoja oli paljon, kolme maalia tehnyt ja yhden syötön antanut Mällinen perusteli.
Keltapaitojen parhaaksi ”Jamo” valitsi hyvin puolustaneen Marko Veittikosken. Muu joukkue ei hänen mukaansa päässyt aivan omalle tasolleen.
Tänään ei nähty ainuttakaan kotivoittoa. Oulun Palloseura kärsi 3 - 10 tappion Kamppareita vastaan, HIFK kukisti Veiterän maalein 2 - 8 ja Akilles haki pisteet Porista (1 - 6). Voittajajoukkueet pääsevät viikonloppuna hyödyntämään kotietuaan, kun puolivälierät jatkuvat lauantaina.
OLS - ToPV alkaa Pakkalan tekojäällä kello 15. Tervetuloa!
- Bandytoimitus
|
|
|
|
<< Alkuun < Edellinen 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 Seuraava > Loppuun >>
|
| Tulokset 28 - 36 / 172 |