This current season is over!



 
 
Etusivu
Jaosto
Mestaruustaulut
Uutiset
Edustusjoukkue
Juniorit D97-98
Juniorit E99-00
OLS-jääpallokoulu
Ikämiehet 35-45
Pääsivulle
 
 
19.2. Kohti etelää - Loukkola mukaan

Valioliiga pakettiin viikonloppuna, kuka valitsee ja kenet

OLS päättää jääpallon ylemmän loppusarjan eli Valioliigan otteluilla lauantaina 20.2. Helsingissä HIFK:ta ja sunnuntaina Porissa Narukerää vastaan. Sarjasijoitus tulee OLS:n osalta olemaan 2-4 eli kotietu pudotuspelien ensimmäiselle kierrokselle on selvä. HIFK on varmistanut jo aiemmin Valioliigan ykkössijan ja OLS:lla on puolestaan toinen sija omissa käsissään, kun kaikilla joukkueilla on pelaamatta 1-2 ottelua.

Viime kauden tapaan Valioliigan voittaja valitsee ensin vastustajan itselleen Bandyliigan jatkosarjan ykkösestä tai kakkosesta tai vaihtoehtoisesti Valioliigan sijoille 5-6 sijoittuneiden joukkueiden keskuudesta. Vaikkakin hesalaiset yrittävät pitää oman puolivälierävastustajansa muilta pimennossa, niin selvää on, että yksi ottelupari tulee olemaan HIFK-Veiterä. HIFK:n jälkeen pääsee Valioliigan kakkonen valitsemaan seuraavana, valittavien joukkueiden joukossa ovat ainakin OPS ja ToPV. Näiden jälkeen spekulointi onkin jo vaikeampaa, sen verran tasainen sarja on.

 

Loukkola irti sunnuntaina - sääntö puhututtaa

Viime lauantain OLS-HIFK pelissä punaisen kortin saanut Jukka Loukkola sai yhden ottelun pelikiellon. Rangaistuksensa Loukkola kärsii lauantaina Helsingissä ja pelaa jälleen siis sunnuntaina Porissa. Loukkolan teko tuomittiin tuomareiden ja kurinpitovaliokunnan toimesta tahattomaksi. Tapauksesta on olemassa aikalailla huonotasoinen video, jota katsomalla ei tilannetta voi tuomita ainakaan tahalliseksi. Toki tilanteen arvionti riippuu vähän siitä kummasta leiristä sitä katsoo. Tilanteessa HIFK:n Atte Hänninen kahvaa puolustustilanteessa Loukkolaa ja Loukkolan kääntyessä ja riuhtaistessaan itsensä irti osuu hänen maila Hännistä nokkavarteen. Seurauksena verenvuoto ja verenvuodon seurauksena nykysääntöjen mukaan automaattinen punainen kortti ja ulosajo.

Sääntö on varmaan tehty juuri sen takia, että tahallisen ja tahattoman teon erottaminen on tuomareille hankalaa. Tämän takia aina, kun verta tulee kasvoista vastustajan mailan osumasta, niin tuomio on sama. Onneksi näitä ei ole Suomessa tällä kaudella juurikaan sattunut ja toivottavasti ei myöskään satu jatkossa. Mikäli teko on tahaton, on suora punainen ja pelikielto aikalailla kova rangaistus tahattomasta teosta. Joukkue joutuu pelaamaan loppupelin vajaalla ja lisäksi rikkonut pelaaja saa ainakin yhden pelin pelikiellon. Myös Ruotsissa otettiin tälle kaudelle käyttöön tämä uusi sääntö, mutta siitä luovuttiin jo talven aikana, koska sääntö ei sellaisenaan toimi. Ehkäpä Suomessa seurataan (taas) perässä, selvää kuitenkin on ,että jotain tarkennusta tuolle säännölle tulee tehdä.

 

Video, video...

HIFK on vedonnut kurinpitovaliokuntaan, että videota käytetään pelikiellon pituutta päätettäessä. Kurinpitovaliokunta kirjoittaa lausunnossaan, että ”videoita ei käytetä jääpallossa ns. tasapuolisuuden mukaisesti, koska vain osasta otteluissa semmoinen on käytössä. Tässä tapauksessa päätös perustui pitkälti erotuomareiden tekemiin vastineisiin, joissa painotettiin teon tahattomuutta.” Ihmetystä herätti tapauksen pitkä käsittelyaika, joka johtui tuomareiden viivyttelystä raportoinnissa, lauantaina sattuneesta tapauksesta toimitettiin erotuomariraportti kurinpitovaliokunnalle vasta tiistaina.

Tässähän alkaa olla jo vanhan kunnon ajan tunnelmaa, jolloin OLS ja ToPV mittelivät sekä kentällä että kabinetissa. Puolenkymmentä vuotta sitten pudotuspelivaiheessa jääpallon kurinpitovaliokunta antoi ToPV:n pelaajalle pelikiellon videon perusteella. Viimeisenä keinonaan pelikiellon purkamista yrittäessään ToPV ilmoitti liitolle, ettei se pelaa enää loppukauden otteluitaan, mikäli pelikieltoa ei kumota. Liitto pysyi kannassaan, pelikielto jäi voimaan ja ToPV pelasi kuin pelasikin kauden loppuun saakka. Pakkalassa ja Gränsvallenilla raikuivat tapauksen jälkeen kauan rytmikkäät ”video, video” -huudot aina, kun OLS ja ToPV olivat vastakkain.

 
13.2. "Huono peli" - HIFK vei pisteet OLS:lta

OLS – HIFK 3–7 (1–4)

Viime kauden finaalivastustajat OLS ja HIFK mittasivat päivän kunnon Pakkalan tekojäällä. Luistinseura ei saanut omaa liikettään jatkumaan eilisestä, vaan hesalaiset kiittivät kunniasta ja nappasivat pisteet.

Pelin kuva tuli selväksi heti ensiminuuteilla: OLS yritti rakentaa peliä yhden–kahden pelaajan nousuilla ja HIFK rankaisi nopeilla ja näyttävillä hyökkäyksillä pelin edukseen.

HIFK sai kärkiotteluun hieman poikkeuksellisen ”salama-alun”. Jo 5. minuutilla punanutut johtivat 0–2, kun maajoukkueen mukana MM-Moskovassa hienosti esiintynyt Rolf ”Nappe” Larsson oli vienyt 2. minuutilla OLS-pakit nakkarille ja HIFK-Ikoni Mika ”Muti” Mutikainen oli lyönyt kulmasta 0–2.

Ottelun edettyä OLS sai hieman juonen päästä kiinni ja Jukka ”Juke” Loukkolan 25 metristä pamauttama 1–2-kavennus nostatti fiilistä myös katsomossa, jossa nähtiin monia oululaisia jääpallovaikuttajia jännittämissä suosikkijoukkueidensa otteita. Kolme minuuttia Juken pommista HIFK siirtyi jo 1–3 johtoon kun Muti tinttasi jo ratkaisevan tuntuisesti rankkarin sisään.

Peli 19. minuutilla koettiin ikävä tilanne kun Loukkolan maila osui osin vahingossa, osin pallontavoittelutilanteesta johtuen HIFK:n Atte Hännisen kasvoihin. Kenttäkuulutus kyseli jo lääkäriä paikalle tarkastamaan Hännisen profiilia. Sisun ja HIFK:n osaavan lääkintähenkilöstön laastaroinnin avulla Hänninen tuli kuitenkin toiselle jaksolle mukaan. Ilmeisesti Hännisen naamaan ommellaan kuitenkin tikit. Loukkolalle annettiin tilanteesta ns. suora punainen kortti ja ukko suihkuun.

– No voi sitä pitää kohtuuttomana tuomiona, arvioi sääntöä OLS:n pelaajavalmentaja Samuli Niskanen pelin jälkeen lehdistötilaisuudessa.
– Varmaan punainen kortti ja kympin jäähy olisi oikea ratkaisu. Ei näissä matseissa kukaan tahallaan mailalla tuolla tavalla huido. Ruotsissa tästä punaisen jälkeen vajaalla pelaamisesta onkin luovuttu ja siellä sääntö on siten kohtuullisempi, sanoi Niskanen ja lähetti samalla terveisiä Jääpalloliiton sääntöihmisille.

HIFK kiristi ruuvia vielä ensimmäisen jakson lopulla ja vajaamiehinen OLS ei löytänyt eväitä hesalaisten pysäyttämiseen. Lauri Söderström lisäsi rankkarista oululaisten ahdinkoa tekemällä taukotilanteeksi 1–4.

HIFK karkasi Söderströmin maaleilla

Toinen jakso alkoi OLS:n kannalta harmillisesti kun ensimmäisestä HIFK:n pitkästä pallosta OLS-puolustus pudotti pallon suoraan HIFK:n Janne Hauskalle, joka syötti Söderströmin jo toistamiseen maalin tekoon.

Söderström lisäksi HIFK-johtoa vielä 6–1:teen 61. minuutilla kulmasta ja peli alkoi olla – jo hieman kulunutta sanontaa käyttääksemme – selvää pässin lihaa.

Loppu sitten pelailtiin loppuun ilman sen suurempia intohimoja. HIFK ehkä myös hieman höllensi kaasua säästelläkseen ryhmän voimia sunnuntain OPS-peliä varten. Todettakoon, että Niskasen pelisilmä oli kerran ainakin kohdallaan kun hän ovelalla nostolla vapautti OLS-kapu Jarmo ”Jamppa” Mällisen maalintekoon 64. minuutilla ja Luistinseura kavensi tilanteeksi 2–6.

Lopussa maalattiin vielä kertaalleen kun Nappe Larsson veivasi näyttävästi luvut 2–7 (70 min.) ja parin minuutin päästä tästä OLS:n Matti ”Masa” Immonen karvasi ”flipperipallon” itselleen ja raatoi maalin loppuluvuiksi 3–7.

Aivan pelin lopulla koettiin toinen vakava tilanne kun pitkän jääpallouran tehnyt Janne Hölttö loukkaantui vakavannäköisesti. Oman puolustajan luistin osui Höltön akillesjänteeseen ja hänet jouduttiin nostamaan paareilla pois kentältä. Nähtäväksi jää oliko kyseessä monien arvostaman Janne Höltön viimeinen esiintyminen Bandyliigassa? Toivotaan kuitenkin, että tilanteesta selvittäisiin säikähdyksellä.

– Huono peli, sanoi Niskanen ykskantaan pelin jälkeen.
– Ekalla jaksolla ei menty puolustuksessa lainkaan iholle ja Hifki pääsi maalitilanteisiin aivan liian helposti.
OLS:n esitys tänään lauantaina oli kovin tuttu: edellisiltana joukkue esiintyi todella ryhdikkäästi, mutta nyt mentiin taas takapakkia.
– Hirviä ero näissä peleissä on, en oikein ymmärrä miten se nuin paljon heittelee, pohdiskeli Niskanen.

HIFK-valmentaja Ari ”Arska” Kukkonen oli luonnollisesti huojentunut voitosta, mutta pelaajien loukkaantumiset aiheuttava hänellekin ylimääräistä päänvaivaa:
– Just joo, soittelin heti Jannen [Hölttö] loukkaantumisen jälkeen jätkille Stadiin, että pitäisi tulla tänne. Tosin sielläkin on kaverit hieman toipilaita flunssasta, joten saas nähdä montako vaihtopelaaja meillä huomenna on, puhisi Kukkonen
– OLS on vastustaja, joka kyllä herättää. Viimevuotinen finaalivastus pani kaverit yrittämään vähän ekstraa. Pojille täytyy antaa iso kiitos, että he jaksoivat hyvin koko pelin! Myöskään ylilatausta ei ollut tänään lainkaan ja pää pidettiin kylmänä.
– Huomenna on tiedossa kova peli ja töitä pitää tehdä nöyrällä asenteella. Ylempi jatkosarja on hyvin tasainen ja mikä joukkue vain voi viedä pisteet keltä vain. Takki pitää olla tosissaan kiinni myös huomenna, aina kohtelias HIFK-luotsi totesi.

OLS tavoittelee tosimielellä Bandyliigan ylemmän jatkosarjan kakkossijaa. Siihenkin riittää vielä talkoita kun edessä on vieraskierros etelässä. OLS:n viimeiset sarjaottelut ovat HIFK:iä ja Porin Narukerää vastaan ensi lauantaina ja sunnuntaina.

–Bandytoimitus



 
12.2. OLS pysäytti Kampparit ja luisteli karkuun

OLS – Kampparit 12–5 (4–4)

Luistinseuran bandyliigamiehistöllä oli perjantain ottelussa näytön paikka: voitolla OLS keikkuu yhä vahvemmin ylemmän jatkosarjan kärjen tuntumassa, tappio olisi hankaloittanut joukkueen asemaa kuljettaessa kohti loppukauden ratkaisupelejä.

Ottelu alkoi OLS:n kannalta ehkä hieman poikkeuksellisesti: heti 2. minuutilla osuttiin erikoistilanteesta, jotka eivät ole kuluneella kaudella olleet OLS:lle kovin tuotteliaita. Yhteensä neljä osumaan ampunut snaipperi Jukka ”Juke” Loukkola löi alkutahdit kulmasta. Toisen maalinsa Juke pamautti rankkarista jo 13. minuutilla.

Ensimmäistä jaksoa luonnehti tasainen ja osin varovainenkin peli. Katsomoon vaikutti siltä, että Oulussa vallinnut ”normaali talvisää” – 15 asteen pakkanen ja kevyt tuulenhönkäys – olisi hyydyttänyt molempien joukkueiden peliä. Selviä maalitilanteita saatiin aikaan harvakseltaan ja OLS:n piti pelissä mukana hyvä osumaprosentti erikoistilanteista. Kampparit käväisi terävästi rakennetuilla pelitilannemaaleilla (Hauska, Karhunen, Liukkonen ja Maaranen rankkarista) jo 3–4 johdossa, mutta OLS-kippari Jarmo ”Jamo” Mällisen ja Juke Loukkolan kulmaosumat pitivät Luistinseuran pelissä mukana. Taukokahvit ja -makkarat nautittiin 4–4 lukemissa.

Liikettä, vauhtia, pallollista aktiivisuutta

Toiselle jaksolle OLS tuli vahvasti. Ilmeisesti pukukopissa oli sekä keitetty kärmekeittoa että pidetty palopuheita – siksi tulinen oli OLS:n ote pelistä toisen jakson alussa. Liekö Kampparit tyytynyt ”valumaan ja peruuttelemaan” kuten nykyisen tiiviin puolustuskarvaamisen mantra kuuluu?

– Me pantiin luistin, ukot ja pallo liikkeelle. Eka jakso meinasi kaatua meidän omiin karmeisiin virheisiin, tokaisi voitosta silmin nähden huojentunut pelaajavalmentaja Samuli ”Samppa” Niskanen taistelun tauottua.
– Meidän ase on vauhdissa ja tänään nähtiin, että meidän on pelattava omalla tasolla omaa peliä, eikä lähteä näiden heikompien joukkueiden pelailuun mukaan, sanoi Samppa.

Toinen jakso oli OLS:n näytöstä: jaksovoitto lukemin 8–1 ei jätä sijaa selittelyille. Varsinkin keskikentän moottorit Ville-Veikko ”VV” Angeria, Jarmo Mällinen ja maestro Niskanen puksuttivat vääjäämättömästi läpi kuin viimasta kangistuneen Kamppi-puolustuksen.

Kamppareiden parasta osaamista esittelivät liberon tontilla raatanut kokenut Kimmo Huotelin sekä näyttäviä nousuja tehnyt lappeenrantalaislähtöinen kiituri Tomi Hauska. Tosin hekään eivät saaneet muuta mikkeliläisryhmää syttymään ihmetekoihin pimenevässä Oulun illassa.

Ottelu ratkesi käytännössä Mällisen, Niskasen, Sami Harjuojan sekä VV:n tekemiin maaleihin 48.–72. minuuttien välillä. OLS-vahti Olli ”Oltsa” Lappalainen sai paukutella isoja hanskojaan lämpimikseen tuon tehojakson aikana.

– Liike, liike, liike. Siinäpä se, kertasi valmentaja Niskanen tärkeintä ”taktista” muutosta, joka OLS toiselle jaksolle teki.
– Hyvä, että saatiin VV sekä Jamo vauhtiin, silloin alkoi tulosta tulla. Myös puolustus pelasi toisella jaksolla varmemmin, arvioi Niskanen.

Maalin ja muutaman maaliin johtaneen syötön lisäksi Niskanen sai pallon myös poskipäähänsä. Ulkoisesti kolhu näytti ikävältä.
– Nooh, tuossa naamassa pieni patti on vain kaunistus!, huikkasi humoristinen pelikaveri pelin jälkeen.
Toivottavasti mustelma ei turvota toista silmää umpeen, sillä 77:n molempia pelisilmiä tarvitaan huomenna kun vastaan luistelee HIFK.

Lauantain kärkiottelussa OLS kohtaa Bandyliigan ylempää jatkosarjaa johtavan HIFK:n ja luvassa on viime kauden finaalisarjan uusinta. Nytkin pelissä on panokset kohdallaan: voitolla OLS on jälleen askeleen lähempänä kärkisijoja, tappio tietäisi astetta heikompia saumoja loppupelejä ajatellen.

OLS–HIFK Pakkalassa klo 14. Tervetuloa!

.. Ja tilastot näppärästi YLE:n teksti-tv:n sivulta 234:
ols-kampparit-12-02-txttv.jpg

 
 
–Bandytoimitus


 
11.2. Ennakko: OLS - HIFK
Lauantaina Pakkalassa pamahtaa, kun ikiliikkujat Samuli Niskanen ja Mika Mutikainen johdattavat joukkueensa bandyklassikkoon Oulun Luistinseura vs. Helsingin IFK. Viime kevään finalistit kohtaavat tällä kaudella toista kertaa. OLS voitti ensimmäisen pelin marraskuussa puhtaasti 4 - 0.

Vierailijalla on ollut ylemmässä jatkosarjassa huima vire. Se ei ole hävinnyt vielä peliäkään ja johtaa sarjaa 11 pisteellä. Helsinkiläisten valmentaja Ari Kukkonen on johtopaikasta luonnollisesti mielissään ja haluaa joukkueensa pysyvän kärjessä.
– Ainahan ykkönen saa etuja pudotuspeleihin. Kun tähän on päästy, tavoitteena on pitää paikka. Mutta ei se maailmanloppu olisi, vaikka joku menisi ohi, hän sanoo.

Luistinseura on ainoa joukkue, jota HIFK ei ole tällä kaudella onnistunut kukistamaan. Kukkonen luottaa siihen, että helsinkiläiset saavat lauantaina ensimmäisen voiton hallitsevasta mestarista.

Kotijoukkue on hävinnyt ylemmässä jatkosarjassa kahdesti ja voittanut neljästi. Se pitää kahdeksalla pojollaan sarjan kolmatta paikkaa. OLS luistelee mahdollisesti väsyneemmillä jaloilla, koska he pelaavat perjantaina Kamppareita vastaan. Niskanen ennustaa lauantaista tasaista ja tiukkaa vääntöä eli perinteistä HIFK-kohtaamista.
– Tässä vähän katsotaan kuka on kuka, kun viime finalistit kohtaavat, ”Samppa” miettii.

HIFK:lta puuttuu varmuudella pelikiellossa oleva Tuomo Partanen. Joukkue on myös taistellut flunssaa ja loukkaantumisia vastaan, mutta muista poissaoloja Kukkonen ei tänään maininnut. OLS:lta puuttuu Kimmo Ohtonen.

Ari Mård, Jyrki Rekilä ja Harri Siniaalto jakavat ottelussa oikeutta. Pakkasta on luvattu reilut kymmenen astetta ja tuulta neljä metriä sekunnissa. Peli alkaa Pakkalan tekojäällä lauantaina 13. helmikuuta kello 14.

- Bandytoimitus
 
11.2. Ennakko: OLS - Kampparit
Oulun Luistinseura saa huomenna vieraakseen Mikkelin Kampparit. Joukkueet ovat sarjataulukossa peräkkäisillä sijoilla, kotijoukkue kolmantena kahdeksalla pisteellä ja vieras neljäntenä seitsemällä pisteellä. Vaihtelevalla tasolla pelanneella OLS:lla on takanaan kaksi voittoa Oulun Palloseurasta. Mikkeliläisilläkin on menossa ihan mainio putki: kaksi voittoa ja tasapeli.

Kampparit on voittanut kauden kaksi aiempaa kohtaamista kotijäällään. Maajoukkuemies Kimmo Huotelinin mukaan tästä ei ole mustapaidoille hyötyä huomenna.
– Vaikka kaksi ottelua Mikkelissä ovatkin menneet suotuisasti, veikkaan, että Oulussa on aivan erilainen ottelu tulossa. Sieltä ei ole hirveästi hyviä muistoja, hän kertoo.

Samuli Niskanen myöntää, että keltapaidatkin ovat saattaneet muistella menneitä, varsinkin kauden ensimmäisessä kohtaamisessa. Ennen sitä OLS ei ollut hävinnyt mikkeliläisille pitkään aikaan.
– Meillä pitää nyt olla parempi asenne ja suhtautuminen Kamppareita kohtaan, Niskanen sanoo.
OLS aikoo olla hereillä alusta asti ja lisätä vauhtia edellisiin peleihin nähden, jotta vastustajan on vaikeampi roikkua mukana.

Huotelinin mukaan Kampparit on löytänyt oman pelinsä, jonka vahvuus on hyvä joukkuekuri.
– Monet ovat saaneet onnistumisia ja olemme puolustaneet hyvin, Huotelin tarkentaa.
Ottelut ovat sujuneet hyvin ja hän sanoo olevansa kolmannen voiton suhteen luottavainen. Vieraat pääsevät matkaan ilmaan loukkaantumisia. Kotijoukkueelta puuttuu Kimmo Ohtonen.

Perjantaiksi luvataan vajaat 15 astetta pakkasta ja kevyesti puhaltavaa tuulta. Pilleihin puhaltavat Juha-Matti Kanniainen, Mika Mutanen ja Jyrki Rekilä.
 
Ottelu alkaa Pakkalan tekojäällä huomenna 12. helmikuuta kello 19.

- Bandytoimitus
 
<< Alkuun < Edellinen 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 Seuraava > Loppuun >>

Tulokset 37 - 45 / 172
 
 
 
 
Waasa Zone Internet Solutions