Jääpallokauden loppuhuipennus on käsillä


ToPV ei yllättänyt toista kertaa

OLS voitti ToPV:n keskiviikon rästiottelussa selkein 9-5 (6-1) lukemin ja kuittasi Tapaninpäivän työtapaturman. OLS oli parhaillaan jo 8-1 johdossa ennen kuin torniolaiset saivat numeroiden valossa otetta peliin. Runsaan 20 minuutin aikana ToPV kipusi neljän peräkkäisen maalin ansiosta jo 8-5 lukemiin kymmenisen minuuttia ennen loppua. OLS kuittasi kuitenkin yhdellä lisämaalilla ToPV:n rypistelyt ja peli oli selvä. Käytännössä tulos tiesi sitä, ettei ToPV:n kausi jatku enää sunnuntaita pidemmälle.

Kakkospaikka haarukassa - HIFK ja Kampparit viikonloppuna Ouluun

OLS puolestaan jatkaa taistelua sarjan kakkospaikasta. Mikkelin Kampparit on varmistanut ykköspaikan, kolmosena kyttää HIFK OLS:n kanssa samoissa pisteissä ja neljäntenä on Porin Narukerä yhden pisteen päässä OLS:sta. HIFK:lla (OLS/ToPV vieraissa) ja OLS:lla (HIFK/Kampparit kotona) on kaksi peliä jäljellä runkosarjassa ja Narukerällä (JPS kotona) puolestaan yksi. Tasapisteissä joukkueiden sarjasijoitus ratkeaa ensisijaisesti keskinäisten otteluiden perusteella. Tämän mukaisesti OLS varmistaa kakkospaikan kaatamalla HIFK:n lauantaina Oulussa. Kahden maalin voitolla puolestaan HIFK varmistaa kakkospaikan, koska ensimmäinen joukkueiden välinen ottelu päättyi Helsingissä 5-4 OLS:n voittoon.

OLS-HIFK lauantaina 18.2. klo 15 ja OLS-Kampparit sunnuntaina 19.2. klo 13.

Pudotuspeleihin kahdeksan joukkuetta

Pudotuspelien otteluparit muodostuvat siten, että runkosarjassa sijoille 1-4 sijoittuneet joukkueet valitsevat vastustajansa sijoille 5-8 sijoittuneista joukkueista. Runkosarjan ykkönen valitsee ensin, sen jälkeen valintavuorossa on kakkonen ja sitten kolmonen. Runkosarjan neloselle jää vastustaja, jonka muut ovat jättäneet valitsematta. Ykkönen ja nelonen sekä heidän vastustajat muodostavat A-lohkon ja kakkonen ja kolmonen sekä heidän parinsa puolestaan B-lohkon.

Välierissä pelaavat vastakkain A- ja B-lohkon voittajat. Finaaliin selviytyvät näiden otteluiden voittajat ja häviäjät jäävät pronssiotteluun.

Puolivälierät ja välierät pelataan paras kolmesta -periaatteella. Puolivälierät pelataan keskiviikkona 22.2., perjantaina 24.2./lauantaina 25.2. ja mahdollinen kolmas ottelu sunnuntaina 26.2. Välierät pelataan keskiviikkona 29.2., perjantaina 2.3./lauantaina 3.3. ja mahdollinen kolmas ottelu sunnuntaina 4.3.

Puolivälierät ja välierät aloitetaan paremmin sijoittuneen kotikentällä keskiviikkona, mikäli joukkueiden välinen etäisyys on alle 300 kilometriä. Jos joukkueiden välinen etäisyys on yli 300 km, ottelusarja aloitetaan huonommin sijoittuneen kentällä ja ratkaistaan paremmin sijoittuneen kotikentällä.

Mikäli ottelutilanne puolivälierissä, välierissä, finaalissa tai pronssiottelussa on tasan varsinaisen peliajan jälkeen, jatketaan ottelua 2 x 15 minuutin jatkoajalla (jatkoaika pelataan kokonaan). Jos ottelu on vielä jatkoajankin jälkeen tasan, suoritetaan rangaistuslyöntikilpailu ratkaisuun saakka.