8.3.2012
MM-kisat osoittivat karusti sen, kuinka rajalliset resurssit meillä on huippumaita vastaan pelattaessa. Kolmeen super-Ln (Lampinen, Liukkonen, Laakkonen) poissaolon vuoksi joukkueesta puuttui johtajuutta, suoritusylpeyttä ja tilannekovuutta. Selkäranka katkesi kovin helposti muutaman maalin tappioasemassa. Ruotsi ja Venäjä olivat omalla tasollaan, Suomen ja Kazakstanin välisessä kilpajuoksussa vaaka kallistui tällä kertaa selvästi kazakkien eduksi. Norja oli vakiopaikallaan viidentenä. USA oli puhdas statisti.
Kotimaassa ei ole pelattu maaotteluita useampaan vuoteen liiton rahapulan vuoksi (?). Maaottelut olisivat kuitenkin loistavaa lajipropagandaa ja yleisöäkin tulisi varmasti paikalle, mikäli vastuuta ja myös taloudellista tulosta jaettaisiin järjestäville seuroille. Varmasti tukijoitakin olisi mahdollista saada. Mikäli Ruotsi ja Venäjä eivät ole kiinnostuneet maaotteluiden pelaamisesta niin Norja olisi mitä sopivin vastus. Myös perinteiset liitto vs. lehdistö - ja mestarit vs. muu Suomi -ottelut voisi herättää henkiin. Mikkelissä olisi varmasti yleisöä mestarit vs. muu Suomi -pelissä.
Loppuun muutama valistunut arvaus: Sami Laakkonen ja Petteri Lampinen päättävät kautensa Venäjän mestaruusmitalit kaulassa. Ruotsissa kolmas kerta toden sanoo ja Elitserienin todellinen suomalaisjoukkue (Hiekkanen, Aaltonen, Helakorpi, Liukkonen ja Lukkarila) Bollnäs kaataa Villan viimeistä kertaa Uppsalassa pelattavassa finaalissa. Keväästä 2013 alkaen finaali tullaan pelaamaan Tukholman upouudella Areenalla.
Kiitokset OLS:lle päättyvästä kaudesta ja menestystä pronssipeliin!
Kati Liikamaa-Pasma, jääpalloaktivisti
Satuitko tuhlaamaan iltapäivälehteen lauantaina 28.1.? Jos satuit, luit varmaan jutun harrastavasta Koivusen perheestä? Perheen äiti on poikansa jääurheilujoukkueen johtaja. Siis nainen joukkueen johtajana – huippua!
Minäkin olen joukkueenjohtaja, olen ollut jo neljä vuotta. Ryhdyin mielelläni hommaan, koska junioriporukan toiminta oli sekavaa ja järjestäytymätöntä. Kukaan ei hoitanut tiedottamista, saatikka koonnut pelaajien tietoja, mutta silti epämääräinen porukka oli ilmoitettu SM-sarjaan. Kalliiksi tuli leväperäisyys, mutta rangaistusmaksut liittoon hoidettiin asiallisesti.
Joukkueen johtamisesta sain kipinän osallistua myös jääpalloliiton toimintaan. Ensimmäisillä seuratoimijapäivilläni kuuntelin lumoutuneena vaaleanpunapaitaista NAISpuhujaa, joka kehotti miesvaltaista kuulijajoukkoa värväämään toimintaan NAISIA, varsinkin äitejä. – Äidit hoitavat hommat kotiin säästämättä aikaansa, rahaansa tai voimiaan. Naiset tuovat liiton toimintaan energiaa, sanoi puhuja.
On ollut ilahduttavaa tavata muitakin naisjoukkueenjohtajia neljän kauden aikana. Joskus on ollut mukavaa tavata myös miesjoukkueenjohtajia ja -valmentajia vaan ei aina: Tervehtimiseen ojennettu käteni on jätetty huomiotta niin monta kertaa, etten enää ojennakaan kättäni ensimmäisenä. Olemassaoloani ei ole noteerattu mitenkään, joten minä olen puhunut vain silloin, kun minua on puhuteltu.
Haloo, miehet! Tämä on Suomi ja nyt on vuosi 2012! Kuinkahan kauan kuvittelette voivanne jatkaa pienimunaisella asenteellanne? Ehkä siihen asti, kun toiselle vaihtoalueelle asettuu NAISvalmentaja?
Noh, negatiivisuus ei vie jääpalloa eteenpäin. Positiivista energiaa liikkuu parilla työpaikalla nyt, kun NAISET järjestävät Oulussa SM-turnauksen P15-joukkueille. Valitettavasti työnantajan aikaa varastetaan runsain mitoin, jotta turnauksesta saadaan asiallinen ja toimiva. Muutama ”hyvin koulittu” mies kelpuutetaan hanttihommiin.
Järjestelyjen tiimellyksessä on saanut tuta, miten vaikeaa voikaan olla yhdessä tekeminen, vaikka kyseessä on niinkin kiva laji kuin jääpallo! Osa vanhemmista osallistuu talkoisiin innostuneena, osa puoliväkisin ja osa ei sitten millään. Tästä olen väitellyt jopa kotona, kun en ole hyväksynyt äidiltäni kieltävää vastausta työkomennukseen. Isäni annan rauhassa seurata pelejä, sillä hän on järjestänyt suunnistuskilpailuja koko pitkän ikänsä. Tyttäreni hoitaa jääpallokahvilaa jo rutiinilla.
Koivusen perheen äiti toteaa lehtijutussa, että turnauksen järjestäminen on raskasta, mutta toiminnassa työt unohtuvat ja iästä karisee 20 vuotta. Eikö kannattaisi kokeilla? Samalla voi lausua turnauksen ja joukkueen vastuuhenkilöille kiitokset joko vaan kanssa tai ilman. Nähdään Oulussa! Mie olen se, jonka takissa lukee ”Bandy Kati”.
9.2.2012
Oulun Luistinseuran puolustusta ei ole tänä talvena juuri kehuttu. Haukkuja se on saanut paljon, varsinkin kauden alussa, kun keltapaidat pelasivat yllättäviä tasapelejä ja tappioita. Ehkä kritiikkiin oli ja on yhä aihetta, mutta niin olisi ollut ja on kehuillekin.
Kimmo Ohtonen on nostanut tänä talvena profiiliaan valtavasti. Kesällä taisi tulla treenattua. Kuluvaa kautta voisi jopa pitää hänen läpimurtokautenaan. Tornion Palloveikkojen 1988-ikäluokan kasvatti on pelannut liberon paikalla varmoin ottein.
Kimmo on onnistunut säilyttämään rauhallisuutensa, vaikka joukkueen peli on ajoittain ollut aivan hakusessa. Esimerkiksi avausottelussa Jyväskylää vastaan ja tapaninpäivän kamppailussa Haaparannalla hän teki OLS:n kenttäpelaajista vähiten virheitä. Joukkueen muita huonoja pelejä en ole nähnyt, mutta mainitsemieni otteluiden perusteella uskon, ettei alkukauden haukkuja tule kohdistaa OLS-puolustuksen joka jätkälle.
Ennen MM-kisoja koko joukkue alkoi löytää varmuutta. Toivottavasti se ei ole kadonnut kisatauolla, sillä runkosarjan viimeisissä otteluissa ja pudotuspeleissä varsinkaan virheitä ei saisi tulla. Ennen pudotuspelejä oululaiset kohtaavat vielä kaikki tämän hetken kärkijoukkueet, HIFK:n vieläpä kahdesti. Varmaa on kuitenkin se, että jääpallokausi jatkuu jännittävänä ja mielenkiintoisena loppuun asti.
26.1.2012
Nyt harhateiltä takaisin kirjallisuuden pariin. Anttisen ja Hopun kirja on mitä mainiointa luettavaa jääpallon ja urheilukirjojen ystäville. Mikäs sen mukavampaa kuin seurata MM-jääpalloa YLEn kanavilta ja lukea hyvää (jääpalloaiheista) kirjaa. Lopuksi onnentoivotukset maajoukkueelle ja mukaan valitulle keltanokalle Ville-Veikko Angerialle. Kohta mennään ja tosi lujaa!
← Takaisin OLS Jääpallon etusivulle
Kati Liikamaa-Pasma, jääpalloaktivisti
Pelien totinen taapertaminen on tarttunut joukkueeseen muutenkin. Viimeisen kuukauden aikana olen nähnyt monia totisia naamoja harrastuksen parissa. Tietysti olen itsekin ikävän työpäivän jälkeen kiirehtinyt vähintäänkin ärtyneenä koppiin kuulemaan huollolta ja valmennukselta senhetkisiä toiveita ja murheita. Oikeasti on mukavaa tervehtiä miesjoukkoa, johon tietää - onneksi - törmäävänsä päivittäin vain lyhyen jääpallokauden ajan. Monesti minulta on kysytty, mikä mieltä painaa, ja oloni on heti keventynyt. Kahvikupillisen jälkeen on taas jaksanut kirjata tehtävälistaa sekä hymyillä ja vitsailla jääpalloasioilla.
Joukkueenjohtajana olen roolini mukaisesti kuuntelija, kun joukkueen taustaryhmällä on kerrottavanaan joukkueen toimintaan liittyviä asioita. Yleensä yhteistyö sujuu jouhevasti. Tässä auttaa taustaryhmään kuuluvien henkilöiden asiallisuus, joustavuus ja huumorintajuisuus.
Joukkueenjohtajana kuuntelen tarpeen tullen myös pelaajien vanhempia ja huoltajia. Olen silloin neuvonantaja tai - pelaajan äitinä - vertaistukihenkilö, joka vastaa kysymyksiin aikatauluista, varusteista, pelimatkoista, ruokailuista, majoituksesta, valokuvista, jääpallosäännöistä, raha-asioista, joukkueen säännöistä, talkoista, seurasta, edustusjoukkueesta, raporteista, valmentajista…
Todella harvoin - onneksi - olen joukkueenjohtajana törmännyt ikävään keskusteluun. Mielelläni kuitenkin käyn myös ikävät keskustelut loppuun, jos ne vaikuttavat joukkueen toimintaan. Seläntakana puhumista en voi sietää, eikä sellainen edes kuulu aikuismaiseen käyttäytymiseen.
Mitä sitten, jos joku joukkueesta, joukkueen taustaryhmästä tai vanhemmista ryhtyy puhumaan ilkeästi? Mitä muuta voin vapaaehtoistyötä tekevänä joukkueenjohtajana tehdä kuin kuunnella? Tietysti käytän keskustelussa hyväksi elämässäni ja työssäni kertynyttä ammattitaitoa, mutta koen kyllä epämiellyttävää riittämättömyyttäkin.
Mielestäni vapaaehtoistyössä ei pidä joutua kuuntelemaan asiattomuuksia, varsinkaan jääpalloharrastuksen parissa. Jääpallo on herrasmiesten ja -naisten laji ollaanpa sitten kentällä tai kentän ulkopuolella. Paras palkkio, jonka vapaaehtoistyöstä saa, on hyvä mieli. Harrastuksen parissa suuret murheet unohtuvat ja mieli virkistyy. Vastustajan ja oman joukkueen solvaaminen on kielletty jo säännöissäkin. Pelin ulkopuolella vastuunsa kantava solvaaja selviää anteeksipyynnöllä. Kuulikko?
Jouluaaton ja -päivän lisäksi muita pyhiä ei juuri pyhitetty treeneiltä ja peleiltä. Ei ollut eikä liene edelleenkään tavatonta, että uutena vuonna on pelipäivä. Toisinaan muiden lajien ihmiset ihmettelevät, miksi jääpalloa pelataan joulunpyhinäkin. Epäilevät sen kismittävän kovasti. Mutta silloinhan sitä jääpalloillaan, kun on jäätä. Eikä talvipäivä mene kentällä tai sen laidalla hukkaan, päinvastoin. Enpä keksi, kuinka olisin voinut viettää lapsuuden talvet paremmin kuin vietin. Enää en urheile, mutta tapaninpäivä menee yhä mönkään, jos ei pääse katsomaan paikallisderbyä, vaikka se onkin vähän menettänyt jännitystään Vastuksen ja OPS:n poistumisten myötä.
Kotiseudullani Kemissä ei ollut eikä ole tekojäätä. Oli ikävää, kun jäädytyskelejä sai odottaa ja odottaa. Sille ei tosin mahtanut mitään – ilmoihin ei voi vaikuttaa. Ikävämpää oli se, kun uutena vuonna ihmiset ampuivat kentällä raketteja ja jättivät roskat ampumapaikoilleen. Ennen auraamista oli luisteltava todella varoen. Se sotku olisi ollut ampujien vältettävissä.
Hyvää uutta vuotta kaikille! Jos joku ampuu raketteja, siihen löytyy muitakin paikkoja kuin luistinradat.
Yllätykselliset tulokset ovat kuitenkin osittain johtuneet puutteellisista olosuhteista. Lämmin syksy pilasi kauteen valmistautumisen ja joukkueet pääsivät testaamaan uusia kuvioitaan vain muutamassa pelissä ennen sarjan alkua. Halleja siis tarvitaan, jotta talven vauhdikkaimman lajin harrastuspohjan ylläpitämien, harrastajamäärän kasvusta puhumattakaan, on mahdollista. Samaan aikaan, kun meillä tekojäät sulivat, Ruotsissa pystyttiin pelaamaan. Onkohan myös osaamisessa ja tahdossa luoda lajille kilpailukykyiset olosuhteet eroja?
OLS lähtee uuteen kauteen uudistuneella joukkueella, jonka kokemattomin osa on puolustus. Tämä on näkynyt myös peleissä. Asialla on toki kääntöpuolensa. Nyt yleisöllä on mahdollista nähdä yhden pelin asemasta kolme peliä 90 minuutin aikana. Ensin OLS siirtyy tuntuvaan johtoon vain menettääkseen sen. Pelin viimeisten 10–20 minuutin aikana jo kertaalleen voitettu peli yritetään kääntää voitoksi toistamiseen. Yleisön kannalta that´s great entertainment, mutta mitähän valmentajakaksikon mielissä liikkuu…
OLS tarjoaa tällä kaudella kotiotteluihinsa vapaan pääsyn yhteistyökumppaniensa tuella. Tavoitteena on lisätä lajin suosiota ja saada houkutelluksi uusia katsoja valitettavan tyhjään Raksilan katsomoon. Nyt on meidän lajienthusiastien aika kantaa oma kortemme kekoon ja ottaa kaveri, miksei vaikka useampikin, mukaan peliin. Yleisömäärä tuplaantuu helposti, katsomoon ja peliin tulee lisää tunnelmaa ja voipa muutama mukaan pyydetyistä tulla toisenkin kerran paikan päälle peliä seuraamaan.
Uuden kauden myötä on ollut nähtävissä nuorten pelaajien vahva esiinmarssi. Ensimmäistä kertaa järjestettävät alle 23-vuotiaiden MM-kisat antavat nuorille tulevaisuuden tähdille upean tilaisuuden testata taitojaan Venäjän, Ruotsin ja Kazakstanin joukkueita vastaan. Menestys näissä peleissä antaa uskoa pelaajille ja uskottavuutta kotimaiselle bandyliigalle, sillä mukana on vain kaksi maamme rajojen ulkopuolella palloilevaa pelaajaa – Samuli Helavuori (Bollnäs) ja Tuomas Mokko (Kalix). Hyvät suoritukset avaavat varmasti myös ovet Alma-Atan MM-joukkueeseen ja kohti uraa Ruotsissa tai Venäjällä.
Bandyihmisiä on Oulussa valitettavan vähän. Tämän ei kuitenkaan pidä antaa lannistaa vaan siihen tulee suhtautua haasteena. Pidä lajia esillä ja kutsu työtovereitasi, tuttavia, ystäviä ja yhteistyökumppaneita paikan päälle Raksilaan seuraamaan peliä. Nythän se ei ole enää rahasta kiinni. Mottona olkoon ”Jääpallossa jokainen peli on talviklassikko”.
Kati Liikamaa-Pasma, jääpalloaktivisti
Kalevassa oli juttu, jonka mukaan urheiluseurojen pitää lopettaa harrastuksen maksattaminen vanhemmilla. Kalevassa kehotetaan seuroja talkoisiin. Samalla linjalla on myös kulttuuri-, urheilu- ja tasa-arvoministeri Paavo Arhinmäki, jonka mielestä pienituloistenkin perheiden lapsilla pitää olla mahdollisuus harrastaa.
Oulun Luistinseura on urheiluseura, joten sen pitää ryhtyä talkoisiin. Kukaan ei liene nähnyt "seuraa" talkoissa, mutta monet ovat ehkä kaivanneet "seuraa" esimerkiksi jäkälämetsään tai valvomaan luisteluvuoroa. Yleensähän talkoissa ahkeroivat ovat lasten VANHEMPIA, eivät urheiluseuroja. Lasten vanhempiin tai isovanhempiin kuuluvat usein myös urheiluseuran joukkueen joukkueenjohtaja, valmentaja ja huoltaja. He toimivat ainakin Oulun Luistinseurassa talkoilla eli eivät saa yhteiseksi hyväksi tekemästään työstä palkkaa tai palkkiota. Ei heitä voi kehottaa talkoisiin, koska he tekevät sitä jo!
Sen sijaan talkoisiin pitäisi ryhtyä NIIDEN vanhempien, jotka eivät talkoita vielä tee. Kaikkien vanhempien ja holhoojien yhteisillä talkoilla joukkueelle voidaan kerätä rahaa ja näin pienentää harrastuksesta aiheutuvia kustannuksia.
Talkoita on tarjolla vaihtelevasti. Pienelle harrastajajoukolle, kuten jääpallossa, talkoot on iso ponnistus. Kaikenlaisia tarjolla olevia töitä ei pystytä ottamaan vastaan, koska talkooväkeä ei ole tarpeeksi. Se kyllä harmittaa, jos rahakkaan työtarjouksen joutuu hylkäämään, kun väki ei innostu. Onko urheiluseuran syy, jos vanhempia ei talkoiden harrastaminen kiinnosta?
Minua ärsyttää suunnattomasti, kun lehdessä kehotetaan kasvotonta urheiluseuraa talkoisiin. Esimerkiksi Oulun Luistinseurassa harrastetaan monia lajeja, mutta mikä ihmeen talkoiden tekijä OLS on? Eiköhän se ole niin, että lasten ja nuorten vanhempia pitää kehottaa talkoisiin.
Minulle on helppoa osallistua lapseni harrastuksen hyväksi tehtävään työhön, koska olen kasvanut perheessä, joka talvella osallistui hiihto- ja kesällä suunnistuskilpailujen järjestämiseen. Vieläkin saan äitini mukaan jääpallokahvioon, vaikka työ ei edes pienennä hänen lapsenlapsensa harrastusmaksuja. Esikoiseni inhoaa jääpalloteemaa, mutta kioskin pito sopii hänelle ja hänen kaverilleen. Tästä työstä olen valmis heille maksamaan ihan itse, jolloin he eivät talkoile vaan tienaavat taskurahaa pohjattomiin teinitaskuihinsa. Pyrin kuitenkin tartuttamaan lapsiini talkoohenkeä, koska pidän sitä tärkeänä.
Jääpallojoukkueemme pojista osa innostui syksyllä jäkälänkeruusta. Ulkona vesisateessa koulun jälkeen ei välttämättä ollut hauskaa, mutta pojat sisäistivät hienosti työnsä merkityksen. He laskivat, kuinka monta ateriaa joukkueelle poronruuan keruulla lunastetaan. Seuraa ei onneksi puuttunut kuin parilta vanhemmalta, jotka viettivät osan vapaapäivistäänkin yksinään jäkälämetsässä. Hullua?
Talkootyö vaatii hulluutta. Lauantai-iltaa on useimmiten mukavampaa viettää kotisohvalla tölkki kädessä kuin luistimet jalassa räntäsateessa kuuntelemassa kiekkoilevien poikien suunsoittoa. Yleisövuoron valvonnasta saatavilla tuloilla maksetaan yhden pukukopin vuokra. Oma koppi helpottaa merkittävästi valmentajia ja huoltajia, jotka puolestaan tekevät arvokasta työtä kaikkien pelaajien hyväksi. Lisäksi valvonnalla mahdollistetaan monen harrastajan ehtiminen ajoissa jäävuorolle, kun varusteille on säilytystila vuokrakopissa.
Yleisövuoron valvontakalenterissa on vielä tilaa, pelaajan huoltaja, mutta kyllä seura voi ottaa vastaan rahaasikin. Jos talkoot eivät ole "sun juttu", olisi kivaa, jos kertoisit ministeri Arhinmäellekin, miten lasten harrastusmaksuja pitäisi mielestäsi pienentää.
17.11.2011
Tuomas Kääriäinen
Lankulta lakaistua:
Urheilukulttuuria
Siitä on joku aika, kun kävin viimeksi ravintola Kaarlenhovissa. Silloin siellä oli mukava huone ja uskon, että se on siellä vieläkin. Huoneesta tekee hienon se, että sen seiniltä löytyy eri-ikäisiä kuvia paikallisesta urheilusta.
Kun esitellään oululaista urheilua, jääpalloa ei saa unohtaa eikä Kaarlessa ole unohdettukaan. Siellä on tunnelmallisia kuvia hienoista jääpallohetkistä. Jos ravintolassa käy, kannattaa mennä katsomaan kyseisiä otoksia.
Paikalla pauhasi tietysti musiikki. Se ei ollut paikallisten orkestereiden soittamaa, mutta mietin silti pitäisikö oululaisen urheilun ja musiikin yhdistää voimiaan. Monesti musiikki ja urheilu asetetaan vastakkain ja toki ne oikeastikin kilpailevat ihmisten vapaa-ajasta. Mielestäni niiden kuitenkin pitäisi olla ennemmin kumppaneita kuin vastustajia. Olisiko esimerkiksi syytä miettiä, pitäisikö urheilutilaisuuksissa pyrkiä soittamaan enemmän paikallisten bändien tuotantoa kansainvälisten tähtien ja koko Suomen suosikkien sijaan?
Toisinaan urheilu asetetaan vastakkain myös kulttuurin kanssa, ja se on aivan järjetön ajatus. Kulttuuri on laaja käsite, urheilu sisältyy siihen. Koko oululainen kulttuurielämä (musiikkiharrastajat, urheiluharrastajat, teatteri-ihmiset, taiteilijat jne.) voisi miettiä yhteistyön lisäämistä. Voitaisiinko esimerkiksi otteluiden yhteydessä pitää esityksiä tai esitellä taidetta? Kenties, mutta toimintatapoja täytyisi miettiä.
Hyödyllistä yhteistyötä voidaan lisätä pikaisesti ainakin niin, että ihmiset käyvät ahkerammin kaikenlaisissa tapahtumissa. Museot, musiikkitapahtumat, teatterit ja urheilu kaipaavat kaikki lisää kävijöitä. Toivottavasti kaikkien harrastusten ystävät tulevat tänä talvena sankoin joukoin jääpallokatsomoon. Muistaahan kaikki, että kausi alkaa lauantaina
Kirjoittaja on opiskelija aate- ja oppihistorian alalta
19.9.2011
Tuomas Hoppu
Vuosisata jääpalloa – Mestareita ja pelimiehiä 1908–2011
Yllämainitulla nimellä varustettu Pekka Anttisen ja Tuomas Hopun kirjoittama noin 250-sivuinen teos julkistetaan Raatin stadionilla tiistaina 20. syyskuuta. Ostaa sitä saa Anttiselta paikan päällä jalkapallon Oulun paikalliskamppailussa keskiviikkona. Muuten tilauksia voi jatkossa osoittaa Pekka Anttiselle. Yhteystiedot ja hinnat selviävät kirjoituksen lopusta. Seuroissa kannattaa miettiä yhteistilauksia, jolloin yksittäisen kirjan saa halvemmalla.
Teoksessa käydään läpi suomalaisen jääpallon mestaruuskilpailut (1908–2011) vuosi vuodelta. Kirja on ennen kaikkea lajin SM-kilpailujen historia, mutta myös maajoukkueen tärkeimmät menestykset MM-kisoissa on huomioitu. Samoin pyritään luomaan laajempaa kuvaa jääpallon pelaamisesta vuosien saatossa vaihtelevine kenttäolosuhteineen, talvineen, sääntömuutoksineen jne. Myös naisjääpallon historiaa valaistaan useammassa kohdassa. Huomattavimpien pelaajien ura on pyritty pistämään pakettiin ja samoin merkittävimmät tuomarit on huomioitu. Teos palvelee myös hyvänä käsikirjana, koska siihen sisältyy kaikki mestaruussarjan sarjataulukot sekä myös jokaisen kauden parhaat maalintekijät sekä Suomen mestareiden nimiluettelot.
Luonnollisesti teoksen sivuilla esiintyvät myös monet sellaiset pelaajat, jotka eivät koskaan mestaruuteen yltäneet. Mielenkiintoisia pronssitaisteluita ovat käyneet monet jääpallokentiltä kokonaan hävinneet paikkakunnat, kuten Tampere, Joensuu ja Lahti. Edelleen kirjassa kuvataan monta kertaa dramaattisiakin putoamistaisteluita. Suurempien linjojen ohella selviää monta mielenkiintoista yksityiskohtaa. Tiesitkö, että esimerkiksi naisjääpallo-ottelua seurasi Turussa vuonna 1926 jopa 900 maksanutta katsojaa, tai että ensimmäinen jääpallo-ottelu televisioitiin talvella 1963 (KUV – MP)?
Paljon on todellakin tapahtunut jääpallon ympärillä vuosien saatossa. SM-finaali on pelattu meren jäällä niinkin myöhään kuin 25. maaliskuuta ja kerran se on siirretty pommitusten pelossa pois Helsingistä. Säiden armoilla olosta huolimatta SM-sarjaotteluita on jäänyt pelaamatta vain yhtenä talvena (1975). Suomen mestaruus on voitettu kerran pelaamalla koko ottelu vajaalla miehistöllä, ja SM-sarjaottelu on kerran voitettu selvin numeroin pelaamalla koko ottelu kahden miehen vajauksella. Jääpallon parhaimpana yleisövuotena 1959 SM-sarjan yleisökeskiarvo oli jopa 1 486 katsojaa ottelua kohden.
Tekstiä lukemalla löydät mm. vastauksen näihin kysymyksiin:
- Kuka jääpallolegenda debytoi SM-sarjassa 13-vuotiaana ja pelasi pääsarjajääpalloa Suomessa ja/tai Ruotsissa viidellä eri vuosikymmenellä?
- Kuka jääpalloilija on voittanut Suomen mestaruuden jääpallon lisäksi myös jalkapallossa ja kaukalopallossa? Lisäksi miehellä on myös jääkiekon cup-mestaruus sekä maaottelumeriittejä kolmesta lajista.
- Kuka jääpallotuomari on tuominnut eniten SM-finaaliotteluita?
- Montako kautta HIFK:n Jarmo Haavisto viihtyi pääsarjajäillä?
- Kuka oli ensimmäinen suomalaispelaaja allsvenskanissa, kuka ensimmäinen Ruotsin finaalissa ja kuka ensimmäinen Ruotsin mestari?
Kirjan tilaukset:
Kirjan hinta on 30 €, yli 10 kirjan tilauksen yhteydessä hinta on 25€/kpl.
Kirjaa voi tilata 22.09. lähtien Pekka Anttiselta (puh. 040 751 9655 tai e-mail: Sähköpostiosoite on suojattu roskapostiohjelmia vastaan, Javascript-tuen tulee olla päällä nähdäksesi osoitteen )
← Takaisin OLS Jääpallon etusivulle